Aktiomatka Ukrainaan kesällä 2015

Vantaan Kotikirkossa romanien saavuttaminen evankeliumin sanomalla on yksi kolmesta lähetystyön osa-alueesta. Monet seurakuntamme jäsenistä ovat saaneet tämän osa-alueen sydämelleen. Lisäksi seurakuntamme on kantanut Ukrainan kansaa rukouksin sitä kohdanneen kansallisen kriisin vuoksi. Haluamme seurakuntana muistaa Ukrainan kansaa sen vaikeina aikoina ja osallistua mahdollisuuksiemme mukaan sen ahdingon lievittämiseen.

Seurakunnastamme on lähdössä Ukrainaan aktioryhmä kesäkuussa, 30.5 - 8.6.2015. Aktioryhmä koostuu noin kymmenestä henkilöstä, osa ryhmästä on Suomen romaneja ja osa valtaväestöön kuuluvia. Aktion yhdyshenkilönä Ukrainassa toimii Oleg Usenko. Yhteistyökumppanimme Ukrainassa on paikallinen helluntaiseurakunta Pyatykhatkyssa. He tekevät monenlaista avustustyötä ukrainalaisten ja romanien keskuudessa.

Aktion aikana osallistumme kokousten pitämiseen paikallisessa seurakunnassa ja romaniseurakunnassa, olemme mukana ulkona järjestettävissä evankelioimistapatumissa sekä järjestämme lastenleirin paikallisille lapsille. Näin saamme olla mukana viemässä evankeliumin sanomaa ukrainalaisten ja romanien keskuuteen.
Sydämellämme on viedä myös aineellista hyvää keskuudestamme mukanamme Ukrainaan. Kerätyillä varoilla on tarkoitus mm. rakentaa kaivoja sekä avustaa paikallisseurakunnan tekemää työtä.

Pyydämme sinua muistamaan aktiomatkaamme rukouksin. Mikäli haluat tukea aktiomatkaamme taloudellisesti, voit tehdä sen tilillemme Nordea FI63 1400 3000 1119 53, BIC: NDEAFIHH, viite 8002.

Kiitos tuestasi!