Liian hyviä tälle maailmalle

Uskossa oleminen on erikoinen juttu. Uskovainen voi elää toisaalta tosi tavallista elämää, jossa ei tapahdu suuria ihmeitä. Toisaalta, käden ulottuvilla on suuri seikkailu, jos niin haluaa.

Kukapa uskovainen ei haluaisi nähdä Jumalan suuria ihmeitä, joista Raamattu kertoo. Usein mietimme, miksi nykyään ei tapahdu vastaavaa, mutta uskossaan varmoja me usein nimitämme idealisteiksi ja samalla oma suhteemme Jumalaan on kyyninen.

Heprealaiskirjeessä kuvaillaan uskon sankareiden valintoja ja seurauksia. Kaikki he eivät ainoastaan uskoneet, vaan panivat uskonsa käytäntöön. Heille usko ei ollut toivoa, jotain sellaista, joka ehkä tapahtuu, jos Jumala suo ja eletään. Usko oli luja luottamus. Se oli kallio, jonka varaan voi oikeasti hypätä. Ja he hyppäsivät.

Nooa rakensi arkkia 400 vuotta, pilkkaa sietäen, koska hän uskoi, että se, mitä Jumala oli puhunut, tapahtuu. Aabraham lähti käskyn saatuaan vaeltamaan kohti luvattua maata, josta ei vielä mitään tiennyt. Uskon kautta monet pyhät tekivät asioita, joista koitui heille suurta vaivaa ja kärsimystä, koska he odottivat tulevaa palkintoa.

Olivatko nämä sankarit sitten erikoisia ihmisiä? He olivat ihmisiä, joille Jumalan sana tuli, ja he uskoivat sen. Usein omalla kohdallamme me melkein uskomme Jumalan sanan, ehkä voisi jopa sanoa, että me toivomme sen olevan totta. Mitä eroa näillä kahdella sitten on?

Toivo ei saa aikaan toimintaa eikä muutosta ihmisessä. Se on passiivista odottelua, asenteella “katsotaan nyt”. Usko sen sijaan on vahva tieto siitä, että Jumala tekee sen, mitä on puhunut. Usko on toimintaa. Se laittaa ihmisen liikkeelle.

Uskon kautta sinun elämässäsi voi tapahtua suuria ihmeitä. Kuvattuaan uskon sankareiden vaellusta, Heprealaiskirje kehottaa: “Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle. Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.” Hepr. 12:1-3.

Pankaamme mekin pois… samoin kuin nuo edellä kuvatut pyhät olivat tehneet. Todistajien pilvi tuskin tarkoittaa sitä, että nuo pyhät tarkkailisivat taivaasta meitä. Luimme aiemmin Heprealaiskirjeestä (11:39), että he ovat uskon kautta todistuksen saaneet. He ovat todistajia siitä, että Jumala toimii, kun ihminen laittaa täyden luottamuksensa Häneen ja lähtee liikkeelle.

Paras esimerkki tästä on Jeesus. Hän kärsi ristin, häpeästä välittämättä, koska hän kiinnitti katseensa tulevaan voittoon: ihmiskunnan lunastukseen synnin vallasta.

Heprealaiskirje kehottaa: “Niin menkäämme siis hänen tykönsä ‘ulkopuolelle leirin’, hänen pilkkaansa kantaen; sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme.” Hepr. 13:13-14.

Uskon sankarit olivat tavallisia ihmisiä, jotka eivät välittäneet pilkasta ja väkivallasta, jota he kohtasivat uskonsa tähden. He odottivat parempaa. Siksi he saivat nähdä ihmeitä elämänsä kautta. He olivat laittaneet koko luottamuksensa Jumalaan. He antoivat oman elämänsä uhriksi, alttiiksi, kuten Jeesuskin teki.

Jeesus puhui tästä oman kuolemansa lähestyessä: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.” Joh. 12:24-25.

Itse Jeesus oli liian hyvä tälle maailmalle. “Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” Joh. 1:10-11.

“Heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä - he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle”, Hepr. 11:37-38.

Kuitenkin he uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat leijonien kidat, sammuttivat tulen voiman jne.

Heidän elämänsä kautta Jumalan tahto on toteutunut maan päällä. “Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.” Joh. 1:12.

Usko laittaa toimimaan. Se on kaiken likoon laittamista Jumalan sanan tähden. Kun tämän teemme, mekin olemme liian hyviä tälle maailmalle - saatamme itsemme alttiiksi pilkalle ja kärsimyksille, mutta vain vähäksi aikaa. Sen osoitti Jeesuksen esimerkki. Kärsimyksensä jälkeen hän istuutui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle. Kuten Heprealaiskirje sanoo: “Sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme.” Hepr. 13:14.

Milla Aura-Tolonen